Ikävöin monenlaisia asioita. Ikävöin Kanadaan, kaikkia hyviä herkkuja sielä mitä ei Suomesta saa, sitä ihanaa tunnetta, ku astuu ulkomailla ulos lentokentältä ja tulee se tuulahdus "seinä" vastaan, kun ilma on niin paljon lämpimämpi ku sillon ku viimeks oli ulkoilmassa. Ikävöin sitä, että lentokoneessa sai lapsena kaikkee kivaa puuhakirjaa ym, tai pääs käymään ohjaamossa.
Kun oon nyt asunu Hämeenlinnassa pari vuotta, ikävöin tietenkin kavereita, joita en kovin usein näe. Varsinkin yläasteelle on ollu ikävä, sillon kaikki oli niin hauskaa ja huoletonta. Yläasteella oli niin mukava ylipäätään mennä kouluun, kun kamujen kans oli aina yhtä hauskaa. Ja vaikka kaikkia muitaki hauskoja aikoja on tavallaan ikävä, en kyllä vaihtais tätä nykyhetkee mihinkään. Paitsi siihen, että mulla olis myös kunnon työ.
Koska välillä jääkiekon takia ei pääse kovin usein kunnolla viettämään aikaa kotikotona, niin tietenkin perhettäkin tulee tosi usein ikävä. Ja kummityttöä. Harmittaa, etten voi olla aina näkemässä kun se kasvaa ja oppii kaikkee uutta. Onneks kuitenkaan tää välimatka ei niin mahdottoman pitkä ole, ja varsinkin kun niitä töitä nyt ei kauheesti oo, niin voi tehä päiväreissujakin ja mennä yllättämään Jansu.
Tää on toisaalta tylsä, koska tavallaan mulla ei oo mitään ihan hirveetä kaipuuta minnekään, tai mitään kohtaan. Eetua on ikävä sillon, ku sen pitää olla kiinni, mutta niin usein sekin pääsee kotiin. Äitiä ja isiä onneks näkee kans usein kun ne tulee kattoon pelejä, ja kaikkien tärkeitten kans tulee pidettyä yhteyttä. Täytyy vaan olla onnellinen siitä mitä on, ja hoitaa asiat niin, ettei tarvi sitä ikävöidä sitä mennyttä.
















