Näytetään tekstit, joissa on tunniste pohdintaa. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste pohdintaa. Näytä kaikki tekstit

torstai 7. marraskuuta 2013

mee töihin ja hanki elämä

Tänään bussissa tapahtu mielenkiintonen sattuma. Istun siinä ihan rauhassa, kuuntelen musiikkia ja mietin, että olipas ilonen kuski tänään. Muutama pysäkinväli eteenpäin, ja mun eteen istuu nainen, joka ilmeisesti oli vetäny kuukauden putkee käymättä suihkussa, ja varmaan ollu jonkulaisessa tappelussaki. Käsilaukkuna Alkon kassi. Samalla hetkellä ku se istuu alas, alkaa jäätävä haukkuminen mun ripsistä, hiuksista, vaatteista alkaen ja päättyen puhelimeen ja ylipäätään siihen, että mun pitäis "mennä kouluun ja hankkia elämä". 

Tätä kovaan ääneen haukkumista kesti jonku aikaa, ja vieressä istuva nainen sai oman osansa, kun ilmeisesti tällä naikkosella olis mies joka vois maksaa mulle ja tälle viereiselle naiselle. Mitä sä teet tälläsessä tilanteessa? Mä istuin suu auki ja odotin, että se loppuis. Haukkujen väliin mahtu juttuja siitä, kuinka hän saa taistella elämästään, arvostelee siinä mun elämää ( josta ei tiedä sitten mitään muutaku minkä ulkoisesti voi päätellä ) ja yrittää lytätä kaikin keinoin. Lopulta se pyys multa rahaa ja sarkastisesti kertoo muuttavansa meille. Hell to the no. Kyllä mä yleensä lahjotan rahaa esim. Punaselle Ristille, kun todennäkösemmin se muutamakin euro menee oikeesti hyvään tarkotukseen, mutta juoppo joka pyytää multa rahaa ei sitä tuu saamaan, en vaan voi luottaa siihen, että se menis ruokaan kun kaljaakin voi ostaa. Seki on kuitenki ihan oma valinta mihin ne sossun vähäset rahat käyttää.

Jossain tilanteessa olisin saattanu loukkaantua, mutta nyt oikeestaan nousi pinnalle vaan ärtymystä ja toisaalta aloin vähän pohtimaan omia elintapoja ja mihin rahaa menee, ihan hyvä juttu siis. Lopputuloksena päivän pohtimiselle on se, että joo, ehkä ripsipidennykset on turhat. Ehkä iPhoneakin halvemmallakin puhelimella pärjäis. Mutta toisaalta, kun mä otan ripsipidennykset, mä olen jonku ihmisen asiakkaana, jonkun joka saa elantonsa tekemällä niitä ripsiä. Sillä, että mä ostan iPhonen, mä kannatan firmaa joka työllistää yli 60 000 ihmistä. Joten ei, nyt ei tullu huonoo omatuntoo kyllä millään tavalla. Mitkään ulkoset asiat ei tee musta yhtään sen huonompaa ihmistä. 



Sit päästään asiaan joka sai verenpaineen kohoon yli käyrien. Mee kouluun ja hanki elämä. Opiskelen korkeella asteella, ammattiin josta uskon työllistyväni, ja jonka alan töitä haluan tehä. Oon tehny töitä 15-vuotiaasta asti joka ikinen kesälomapäivä, ja paljo sen ylikin opiskelun ohessa. Mulla on halu tehä töitä eikä vaan hengailla kotona, maksan veroja ja kokoajan yritän tehä ittestäni fiksumpaa. Sit tulee vastaan tää mamma, ja veikkaan, että se ei todellakaan ollu töihin menossa siinä humalassa, en tiä otetaanko siinä kunnossa edes sossun luukulle. Mua vituttaa suunnattomasti se, että mä oon tehny asioita elämässäni jotka mahdollistaa tietyn elintason, ja joo en voi väittää etteikö siihen lähtökohdatkin vaikuttais, mutta en myöskään kaksin käsin äitin helmoissa roiku. Mä en vaan usko siihen, että jos oot työkykyinen ja haluat tehdä töitä, etteikö jotain työtä löytyis. Eikä se työnteko varmaan oo kaikille asia jota haluais tehdä, mutta mitä helvettiä, miten sä siitä aiot luistaa? TYÖTÄ TÄYTYY TEHDÄ, ETTÄ VOI ELÄÄ! Mun olis tehny mieli sanoo, että nauti kaljoistas, mä oon ne maksanu - mistä muualtakaan se ne pennosensa sais ku sosiaaliturvasta? 

Kyllä pikkusen närkästyttää mennä viikonloppuna töihin, pienestä palkasta menee veroo ja niillä verorahoilla kustannetaan tällästä toimintaa. Jos sun ei tarvi tehä rahas eteen mitään, niin ole siitä edes kiitollinen. Se ei todellakaan oo mun tai mun iPhonen vika, jos keskellä viikkoo aamupäivällä oot kännissä, et oo käyny suihkussa ja et lähe hakeen töitä. Mä käyn koulussa täyspäiväsesti, sen lisäks teen töitä ja joskus on huono omatunto jos on liikaa vapaata - ei muuten todellakaan tarvi olla. 

Ettei nyt mee ihan kokonaan valittamiseks, täytyy sanoo, että siinä bussissa oli niin ihana kuski. Ulkomaalaistaustainen mies sai oman osansa haukuista kun mamman mielestä ei puhunu tarpeeks hyvää suomee, mutta tää mies pysy tiukkana, ja kuhan bussissa oli taas rauha maassa, niin jatko asiakkaitten vastaanottamista hymy huulillaan. :)

tiistai 9. heinäkuuta 2013

Wake me up

Moi blogi. Taas viikko vierähtäny ohi edellisestä, sitäkin pitempi aika mistään fiksusti tekstistä. Töitten ja rannalla selän polttamisen lisäks mitään maailmaa mullistavaa ei oo tapahtunu, paitsi tiedot siitä, että en päässy mihinkään kouluun. Ehkä ihan ok näin, oon nyt miettiny kaikenlaista ja ainaki mun koko hakulomake oli ihan järjetön, joten yllätys ettei mielenkiintoa tai mahdollisuuksia sitten ollukkaan.

Nyt on aikaa löytää se oma ala, mitä mä haluan tehä isona? Oon jotenki aina ajatellu, että se on ihan itsestäänselvyys, jonkulainen mielikuva mulla on mihin sisältyy toimistotyötä, jakkupukuja ja paljon rahaa. Se ei kuitenkaan vielä ihan täysin kerro mulle, mihin kouluun sitä yrittäis, joten nyt on taas maaliskuuhun aikaa miettiä ja sit panostaa kunnolla sisäänpääsyn.

Oon ollu aika rennolla fiiliksellä tän suhteen, mietin, että kai se, kun töitä ei meinannu löytyä, sai mut hyväksymään "hylkäämisen". Tai ainakin käsittelemään sitä paljon paremmin ja rauhallisemmin. Se oli oikeestaan ensimmäisiä ns. isoja juttuja missä mä en ite kelvannu, enkä voinu asialle muutakun yrittää uudestaan ja uudestaan. Se tuntu ihan hirveeltä, ja niin monet itkut tuli itkettyä syystä, että en ole tarpeeks hyvä. Nyt en rupee siihen, mä oon tarpeeks hyvä, mutta en todellakaan antanut kaikkeeni - lähellekään, ja siks oon kai pettyny itteeni.

Nyt keskityn töihin, ihaniin syksyn suunnitelmiin ja ehkä opiskelen avoimen yliopiston kautta jotain ens vuoden aikana, anything can happen. Paljon positiivistakin löytyy, ei tarvi elää opiskelijaelämää pienellä budjetilla, ei tarvi stressata koulusta, saati opiskella mitään mikä ei kiinnosta, saa työkokemusta ja ... En keksi enempää koska oikeesti haluaisin vaan ihan hirveästi takas koulunpenkille, jännittää ekaa koulupäivää ja ostaa uusia kyniä, penaalin, kalenterin, laukun ja miettiä vaatteet ekaa päivää varten.

tiistai 2. heinäkuuta 2013

Salaliittoteorioita

Onko kukaan muu huomannut? Bloggerin kautta edelleen voi seurata blogeja, ja ne vielä päivittyy sinne sata kertaa nopeammin ku Bloglovin'iin. I wore yoga pants to work-blogi, työn jälkeinen väsymys ja muuten vaan sekava olo kulminoituu siis tähän : tää koko juttu oli bloglovin' salaliitto, kun ne omilla sivuillaan mainosti juttua ja sit bloggaajat oli ihan sekasin ja kaikki siirty bloglovin'iin ja bloggeri ihmettelee et mitä tapahtuu. Mä en oo ainakaan bloggerin sivuilla vastaavaa ilmotusta huomannut, mutta myönnän uskoneeni koko sepustuksen.

Jännä nähdä mitä tapahtuu, mutta tästä tuskin tulee koskaan yhtä mielenkiintosta salaliittoteoriaa ku Elvis Presleyn kuolema ( kannattaa googlettaa 100 perustetta sille, että elvis elää ) ja sit tää, että USAn hallitus hämäs koko maailmaa Bostonin pommi-iskujen aikana. Mun kannattais ehkä pistää tää koko teksti piiloon, mutta haluun myös hirveesti kuulla mitkä on teidän lempi salaliittoteoriat, vai oonko ainoo kenen mielestä ne on aika mielenkiintosia?

lauantai 30. maaliskuuta 2013

Mahdoton on mahdollista

Oon viettäny tän illan yksin, miettiny, että miten päässä voi niin paljon juttuja pyöriä. Yks näistä asioista on se, että pitäiskö mennä salin sijaan kaljalle, koska - no kaikki muutkin menee.

Päädyin tekeen melkeen kahden tunnin reenin, oli ihanaa olla yksin salilla ja vetää ittensä ihan loppuun. Otin kuvia ja välillä katoin twitteriä tai instagramia, mut mitä sitte? Tuli niiiiin hyvä fiilis, toivottavasti muillakin on samanlainen tänään! Mä päädyin siis sängylle pötköttään loppuillaks ja muokkaan puhelimen kuvia uudella app:lla, tää tekee mut kyllä tavallaan niin onnelliseks et en tarvi tähän hetkeen muuta. Eetu kun vielä tulee mun seuraks niin täydellinen ilta. Nyt mulla on ihan kotihiiri-fiilis.





torstai 10. tammikuuta 2013

Enjoy while you can

Pitkästä aikaa morotusta. Tän viikon päivät on menny super nopeesti, tuntuu tavallaan, että ois vasta tyyliin tiistai. Kaikki aika kuluu reeneissä tai töissä, ja kaikkien muitten innokkaitten "terveellisen elämän" alottaneitten inspiroimana, oon itekki miettiny vähä mitä suuhun pistää. En oo ruvennut totaaliselle kielto-linjalle minkään suhteen, vähentäny vaan vähä kaikkee turhaa. 

Yks mikä mulle on jotenki ny iskeytyny aivojen perimmäisiin nystyröihin, on, että don't drink your calories. Luin tän viisaan lauseen ihan niinkin monimutkasesta kontekstistä kuin siskon jääkaapin ovesta. Se on hyvä muistutus joka päivä, ja nyt oon sit lipittäny vettä enemmän ku koskaan. 



Kuvat : Google - fit motivation

Jos meillä olis iso eli siis ihan normaali... jääkaappi, liimaisin siihen oveen motivaatiokuvia ja -lausahduksia. Se auttais mua ihan sikana, näkis tavotteet ja tsempit joka päivä, 
varsinki sillon ku tekee mieli kaivaa pizzaa pakastimesta tai keksejä kaapista. Onneks sitä ongelmaa ei kuitenkaan oo, koska meillä ei oo pakastinta ja jääkaappiin ja kuivakaappiin mahtuu niin minimaalinen määrä herkkuja.


Toivottavasti tätä motivaatioo jatkuis ny vähä pitempään ku viikon, ja just sen takia en ookkaan kieltäny itteltäni mitää totaalisesti. Jos olisin esim karkkilakossa, ja lipsahtaisin yhteenki konvehtiin, mitä tonne kaappiin on joululta jääny, tuntisin heti epäonnistuneeni. Tärkeimpänä pidän sitä, että muuttaa syömistottumuksia pitkällä tähtäimellä paremmiks, kaikkee saa kohtuudella syödä - ihmisiähän me vaan ollaan

+ ruoka on hyvää siitä ei pääse minnekkään + iPadillä koodailu on liian vaikeeta, luovutan tähän kohtaan.

tiistai 27. marraskuuta 2012

26 - what I'm afraid of

Eikö ookkin mukavaa, etten jaksa tai ehdi kirjottaa mistään muista, ku näistä valmiista haasteen aiheista. Onneks tää kuukausi on kohta ohi, ja voi palata normaaleihin rutiineihin, eikä tartte miettiä tälläsiä hyvin syvällisiä juttuja kovinkaan paljoo. Koska aihe on niinkin synkkä, kuin mitä pelkään, ajattelin pistää ilosia ja pirteitä kuvia sekaan, jotka otin lauantaina ennenkö lähin juhlistamaan kaverin 30-synttäreitä ravintolaan. 


Kuolema. Pelkään sitä, että mun rakkaille sattuu jotain. Joskus on ärsyttävää, kun tavallisissa tilanteissa tulee mieleen mitä kaikkee kamalaa vois tapahtua just nyt. Ehkä sillä on kuitenkin joku tarkotus, opettaa olemaan ainakin varovainen tai jotain? Ja tän takia myös jotku ihan normi tilanteet pelottaa mua, ku oon varma, et just seuraavalla vastaantulijalla on puukko taskus ja se iskee sen mun kylkeen.


Hissit. Aivan kamalaa. Luotan kyllä uusiin hisseihin, ja mun katse hakee aina sen pienen kyltin, että koska hissi on viimeks huollettu. Jos se toinen seinusta on sellanen avoin, että siitä näkee miten kerroksia menee ylös tai alas, se ahdistaa. Kamalimmassa hississä ikinä olin vähän aikaa sitten, se oli just niinku Titanicissä, sellaset rautaset häkkiverkko-hässäkkä-ovet, näki miten kerrokset vaihtu ja tais olla 1956 se hissi asennettu. Itkin. Ja vielä 4h myöhemmin, baarin jälkeen kun tultiin kotiin, kauhistelin edelleen miten kamalaa se oli. Nyt ku oon tätä asiaa tässä miettiny, niin ihan varmasti nään jotain hissi-painajaista ku meen nukkumaan. 


Oon koittanu miettiä mistä hissi-pelko johtuu, mutta en keksi mitään hyvää selitystä sille. En oo tietääkseni koskaan jääny jumiin hissiin, eikä mitään muutakaan kovin shokeeraavaa. En kai kauheesti pelkää mitään hämähäkkejä, käärmeitä tai kaloja, mutta kissat on vähän pelottavia. Niistä vaan ei voi tietää mitä ne ajattelee. Ja pelkään sitä, että saan kiekon tai luistimet tai mailan kaulaan. Ja ku hetken täs oon tuijotellu noita kuvia, joissa ripset on aivan järkyttävät, muistin, että pelkään, että toisesta silmästä tippuu kaikki ripset irti ennen seuraavaa huoltoo, ja sit joudun maksaa uusien ripsien hinnan ja mulla ei oo rahaa. 

torstai 8. marraskuuta 2012

always wear your invisible crown

Oon viimeks käyny kampaajalla leikkauttamassa hiuksia 2008 ennenkö lähin rippileirille. Pyysin kampaaja ottamaan vähän latvoista pois, mutta en tiennyt, että vähän on 20 senttiä. Nyökyttelin itkua pidätellen ja kehuin, että tosi kivat tuli - sit pyöräilin äkkiä kotiin ja itkin äitille, että kaikki on pilalla. Sen jälkeen en oo antanu kenenkää muun ku itseni koskea saksilla mun hiuksiin, niin ei oo tullu mitään järkyttäviä kriisejä.


Tänään olin kuitenkin tosi rohkee, kun kävin varaamassa ajan ylppäri-kampaukseen. Olin jo melkeen poistumassa tyytyväisenä yhen ajan kanssa, kun sain jonki sortin suonenvedon ja varasin vielä ajan leikkaukseen ja värjäykseen. Nyt mulla on sit täs muutama viikko aikaa päättää, että mitä mä teen ja toinen asia on kerätä sitä kuuluisaa rohkeutta avaamaan suunsa, kieltää leikkaamasta liian lyhyeks jne. 


Tosi radikaalia muutostahan mä todellaki ajattelin tehä. Säilyttää pituutta, vähän kerroksia ja tumma väri, ehkä raitoja jos oikein villiks menee. Toisaalta mua myös kiinnostais vaalentaa latvoja niinku tossa yhessä kuvassa, mut en tiä uskallanko. Siis ihan hirveen hankalaa ja tärkeitä päätöksiä, mut en mä kyllä halua, et hiukset on kamalan näköset ylppärikuvassa. Auttakaa!

torstai 11. lokakuuta 2012

junior master chef

Oon kattonu kyseistä ohjelmaa ihan vaan muutaman jakson, ja en vaan voi käsittää. Miten noin pienet lapset osaa tehdä tollasia ruokia? Kun mä olin 10v, hyvä et osasin... pistää jotain mikroon? En varmaan  ollu koskenukkaa uuniin, tiesin perus ruokien nimet mutta niiden valmistaminen oli kyllä ihan utopiaa mulle. Munakasta taisin osata mumman kanssa paistaa, tai pyöritellä lihapullia apulaisena. Lisäks ne maistelee niitä ruokia niin aikuismaisesti, mä lappaan vieläki ruokaa suuhun ja päätän vaan onko se hyvää vai pahaa.

Mutta nää juniorit, ne tekee hienoja macaronseja vai mitä ne ees on, to-del-la kauniita annoksia, ja eksoottisia ruokia aineista, joita en vielä tänäkään päivänä tiedä edes olevan olemassa. Ei noi mun mielestä ihan simppeleitä makaroonilaatikkoja tai lihapullia oo mitä ne tuola vääntää, tai en tiedä miltä kuulostaa paistettua kyyhkyä, reisi-confit, porkkanaa ja tuoreita herneitä raskalaiseen tapaan, uusia perunoita ja ruskea paistikastike. Anteeksi mitä. Ranskalaiseen tapaan... mitä se tarkottaa? Tai reisi-confit? 

Sen lisäks, että nää lapsukaiset on jo järjettömän hyviä kokkeja, niin ne osaa ranskaa, espanjaa, on sairaan fiksuja ja asiallisia. Mitä ne tekee kotona? Onkohan niitten äideillä tai isillä hirvee alemmuuskompleksi, kun lapset tekee parempaa ruokaa ku ne ite, vai onko neki huippukokkeja? Ei mulla kävis mielessäkään ruveta vääntämään vieläkään kanttarellipaistosta ja kylkeen chilillä, sitruunalla ja yrteillä maustettua uunilohta. Ei voi muutaku nostaa hattua näille lapsille, ja toivoa, että joskus osais iteki tehä läheskää saman tasosia annoksia.