Kuka tietää tunteen, kun lähtee reissuun ja kuvittelee osaavansa perille ilman vilkasuakaan karttaan, vaan pienen pieni käsitys siitä, että minne suuntaan Suomea ollaan lähdössä? Tai se, kun kuskina siirtää vastuun kanssa matkustajille eikä kumpikaan halua tehä pienintäkään elettä sen suhteen, että joskus löydettäis perille? Mä tiedän. Se toistuu aika usein kun otan rakkaan Ellan kyytiin ja lähetään jonnekkin, aikataulukin on ja lopulta ollaan vähintään tunti myöhässä koska me ollaan voittamattomia ja uskotaan kohtaloon, että löydetään muuten vaan perille. Sunnuntai oli taas kerran yks näistä päivistä.
Onneks musiikki-puoli oli autossa kunnossa, fiilisteltiin Robinia ja kesää ja vapautta tai jotain. Eetu oli kans mukana, ja meillä oli oikein hauska ja naurun täyteinen reissu kaverin yo-juhliin, ja todellakin matka kesti tunnin pitempään ku piti. Löydettiin ittemme Masalasta, en tiedä vieläkään oikeen missä se on, kai jossain Espoossa? Ei meidän kuitenkaan sielä pitäny olla, mutta oli niin kaunis kylmäaseman piha, että päätettiin pitää breikki ja miettiä mihin sit ajais. Lopulta päästiin perille, juhlittiin, syötiin, perus ihanat yo-juhlat, ja silleen.
Maailman mukavimman kesämekon ostin Lindexiltä, 19,95 ja ottaisin sen mielelläni myös valkosena, ehkä mustanakin. Super hyvä valinta juhliin, joissa kakun lisäks kunnon ruokaa on tarjolla 2 kertaa, ja edellinenkin päivä kierretty juhlia voileipäkakkupöydästä toiseen ja sit vielä kakkua päälle. Nyt mulla ei oo enää oikeesti tekosyitä, vaan pakko kai se on vaan siirtyä sängyn puolelle opiskelemaan liiketalouden pääsykokeisiin, viimesenä iltana - mitenkäs muutenkaan..





